20.12.2016

Herättäisikö blogin uudestaan henkiin?

Hei kaikille! Ajattelin, että voisi herätellä tätä blogia ehkä henkiin.. Mutta muuttaa vähän kirjoitustyyliä ja kirjoittaa ihan tavallisesta lapsiperhearjesta. Kuka tätä lukisi vai lukeeko kukaan? 😁

19.8.2015

Kuulumisia :)

Ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia :) Helmikuussa on viimoisin kirjotus näköjään.
Hm.. mistä aloittaisin... No ollaan tultu huimasti eteenpäin alkuvuodesta.. miehen voinnissa siis. Oikeastaan on ihan hirveästi tapahtunut kaikkea.
Heitettiin tuossa keväällä toinen ulkomaan reissu, (miehen paino tippui ja päästiin lähtee, niinkun lupasin) :D Tosin tuo paino on tullut jo takaisin.. Sain matkan häneltä synttärilahjaksi <3
Kesä on mennyt oikein kivasti. Meillä alkoi täällä talossa julkisivuremppa ja ikkunat + parveke on ollut koko kesän poissa käytöstä, ollaan asuttu ihan huputettuna.. vasta muutama päivä sitten poistivat ikkunoista peitteet. Ihan senkin takia ja muutenkin, ollaan oltu koko ajan jossain päin reissussa.. Mökeillä, huvipuistoissa... Tien päällä koko ajan :) Otettiin kaikki ilo irti siitä kun oli vielä ''vapaa'' kesä. Nythän mies on sitten aloittanu oppisopimuksella eräässä paikassa. Ensin hän sai ihan normaalin opiskelupaikan + harjoittelupaikan. Sitten kun alkoi kyselemään mahdollisesta oppisopimuksesta ja tajuttiin että siitähän saa rahaakin paljon enemmän, (muuten olisi joutunut olemaan koko opiskelun ajan kuntoutustuella). Hänen silloinen harjoittelupaikka ei voinut ottaa oppisopimuksella opiskelijaa niin alkoi soittamaan kaikkia paikkoja läpi.. Viimein yksi paikka otti hänet ja on ollut nyt parisen viikkoa siellä. Koulua on kerran viikossa ja muuten töissä. Rahaakin tulee ihan kohtuullisesti.. pian ei tartte enää kituutella :D
Mies ite on oikeen tyytyväinen ja on tykännyt olla siellä paikassa. Saa tehdä työtä mistä tykkää ja päivään on tullut ihan erilainen rytmi. Että paljon on menty eteenpäin :) Jankkaamista on edelleen mutta on sekin vähentynyt.

Pojalla alkaa pian hoitotaival :( Nyyh!! Oon samaan aikaan hieman innostunut tästä uudesta ajasta ja samalla todella haikeana ja jännittyneenä. Oon todella tyytyväinen ja kiitollinen että olen saanu olla hänen kanssa kotona näinkin pitkään! Nyt on vaan aika mennä jo töihin ja uskon että hän tulee kyllä tykkäämään hoidossa olosta. Käytiin jo tutustumassa tulevaan päiväkotiin (paikka on ihan meidän naapurissa..mäki vain alas,) ja jäi ihan positiiviset fiilikset. Poika ei meinannut lähtee ollenkaan sieltä kotiin kun oli niin paljon uusia leluja :)
Poika siis menee nyt 1.9 hoitoon ja mulla alkaa työt siitä parin viikon päästä. Onneksi ei tullu samalle päivälle kumpaakin. Juuri sanoin yhdelle tuttavalle, etten ehkä olis henkisesti selvinny siitä :D Nyt lapsi saa rauhassa totutella muutaman viikon hoitoon ja minä voin helpottuneena palata töihin, kun ei tarvitse murehtia miten hän pärjää siellä :) Ja varmasti pärjää! Siitä en ole huolissani.
Itseä jännittää kyllä töihin paluu ihan kamalasti! Lähinnä se että miten enää osaan yhtään mitään ja opinko uudestaan kuinka nopeasti.. No, ehkä ne siellä ymmärtävät, että melkein 2 vuotta kotona olleena voi olla hiukan pallo hukassa aluksi :D

Toivottavasti kaikki menee hyvin meillä molemmilla. Tulen kirjoittamaan kyllä varmasti sitten kuulumisia siitäkin. Kunhan saadaan ensin uusi arki rullaamaan.
Ainiin... On mulla muitakin uutisia ;) Ollaan tuossa miehen kanssa keskusteltu toisesta lapsesta. Aluksihan ajateltiin että toisen aika voisi olla vasta hamassa tulevaisuudessa, 3-4 vuoden päästä. Mutta nyt ollaankin päädytty siihen että sen aika vois olla ihan lähitulevaisuudessa :)  Itse asiaa pohtineena, tahtoisin lapsille kuitenkin suht pienet ikäerot, joten siinäkin mielessä hommiin pitäisi pian ryhtyä :D Itse ehdotin että ruvettaisiin yrittämään nyt syksyllä/loppuvuodesta ja ihmeekseni mies suostui :) Olen aika innoissani asiasta ja vauvakuumetta onkin jo ruvennut pukkaamaan tässä pikkuhiljaa. <3 Yksi meidän kaveri pariskunta sai vähän aikaa sitten ihanan pienen tyttövauvan ja häntä oon nyt muutaman kerran nähnyt ja kuume sen kuin nousee vaan :D
Olen tutkiskellut netistä jo nimiä, ostanut kirpparilta bodyn+pipon ja eilen mietittiin miehen kanssa, miten kerrotaan sitten vanhemmillemme kun uusi vauva on tulossa :D Oon ihan höpsähtänyt.. vauvakuume on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan :)
Oon onnellinen että voin ihan oikeasti haaveilla jo toisesta lapsesta. Vuosi takaperin en voinut edes kuvitella että ollaan tässä nyt ja näin hyvin asiat. :)

Mutta nyt alan leipomaan mustikkapiirakkaa.. ''Anoppi'' ja yksi kaveri tulossa käymään.


























24.2.2015

Lääkevähennyksiä ja muuta

Matka meni meillä oikein hyvin. Liian nopeastihan se viikko vierähti ja oltais hyvin oltu vielä toinenkin viikko putkeen. Miehellä on nyt ihan hirveä matkakuume taas ja sovittiinkin että jos laihduttaa kevääseen mennessä 10kg niin varataan matka. Eihän meillä tosin oikein olisi varaa lähtee mut saapahan motivaatiota painon pudotukseen. Ollaan siirrytty vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja liikutaan kumpikin nyt enemmän, mies käy lisäksi vielä salilla sillointällöin. On hänelt lähtenytkin jo 5kg pienessä ajassa.
Lennot ja kaikki meni muutenkin hyvin pojan kanssa, hän selkeästi nautti olostaan siellä.. nukkui ja söi hyvin. Pääsin itsekin yhtenä päivänä äitini kanssa shoppailemaan ihan kahdestaan, niin että mies jäi isänsä kanssa hoitamaan poikaa (tosin mies nukkui puolet ajasta)..
Voisihan sitä lähteäkin samalla porukalla uudestaan reissuun.. pitäis saada vaan rahaa jostain.

En muista kerroinko täällä jo sen, että päädyinkin sitten jatkamaan kotona pojan kanssa syksyyn saakka. Tuo päätös oli ihan kuin kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä. Munhan piti mennä alun perin takaisin töihin nyt huhtikuussa ja ajatus siitä ahdisti aivan kauheasti, mietin sitä joka päivä ja aina se vain tuntui kauhean väärältä. Podin huonoa omaatuntoa asiasta ja sitten vain päätin soittaa töihin ja selittää meidän tilanteen, ettei mikään ole oikein muuttunut ja en uskalla jättää poikaa miehen hoitoon pitkiksi ajoiksi. Minullahan on vuorotyö ja se tarkoittaa sitä että esimerkiksi viikonloppuisin miehen olisi pitänyt herätä todella aikaisin, jos itse olisin mennyt aamuvuoroon. Toisena syynä oli tietenkin se, että en vaan olisi raaskinut jättää poikaa hoitoon vielä.. ihan tuntemattomien ihmisten hoidettavaksi :( Tiedän kyllä että monet laittavat pakosta, tai muuten vain omasta tahdostaan vielä pienempiä lapsia hoitoon, ja ymmärrän sen kyllä mutta tämä on vaan minun päätös ja olen erittäin tyytyväinen tähän :) Lapset on niin pienen aikaa pieniä ja ehtivät kyllä sitten olemaan hoidossa myöhemminkin. Syksyllä hän on kuitenkin taas isompi ja osaa enemmän ehkä silloin jo leikkiäkin muiden lasten kanssa. Meidän tilanne tosin voi olla ihan samanlainen vielä silloinkin mutta se jää nyt nähtäväksi.

Tuon meidän lomamatkan jälkeen päädyttiin sitten itse vähentämään miehen lääkitystä. Odotetaan nyt yhteydenottoa lääkäriltä, mitä hän on mieltä lääkkeiden tiputtamisesta (hän ei tiedä vielä että olemme jo niitä vähentäneet). Lääkkeiden vähentämisestä tulee nyt pian kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään sen kummempia oireita.. ja toivottavasti mitään ei tulekaan.
Asiantuntijathan sanovat että psykoosin jälkeen pitäisi syödä kaksi vuotta samoja lääkkeitä ilman mitään pudotuksia, mutta onhan ne kuitenkin niin yksilökohtaisia juttuja. Pari vuotta menee noin, että aivot palautuu psykoosista.. joillain se kestää enemmän ja jollain vähemmän aikaa.
Sieltä vuorovaikutusyksiköstä kävi nainen meillä viime perjantaina, ja tämähän oli nyt sitten se viimeinen kerta. Saatiin dvd sieltä jossa oli muutama videopätkä jonka olivat kuvanneet meistä, kun poika oli 2kk ja 4kk vanha. Niitä oli ihan hauska katsoo. Se nainen kyseli paljon meidän vointia ja tuntuuko meistä nyt että jäädään ihan tyhjänpäälle kun nuo vuorovaikutuskäynnitkin loppuvat. Harvakseltaanhan niitä käyntejä on ollutkin ja ei olla saatu sieltä mitään niin konkreettista apua muutenkaan, joten ihan hyvä että loppuivat. Kerroin vain itse että harmittaa tämä vertaistuen vähyys.. Olis niin mukavaa jutella joidenkin kanssa ketkä ovat ihan samanlaisessa tilanteessa mutta en ole kuitenkaan varma olisko musta mihinkään ryhmiin juttelemaan, jos sellainen löytyisi.
Pystyn kyllä muutamalle ystävälle juttelemaan näistä mutta ei se silti ole sama asia, kuin jutella jollekin joka tietäisi tasan mistä puhun ja ymmärtäisi omien kokemusten kautta. Tämä nainen sitten laittoi mulle sähköpostiin linkkejä tälläisistä tapahtumista joissa kokoontuu ihmisiä joiden puolisolla/läheisellä on mielenterveyden sairaus ja siellä sitten tehdään kaikenlaisia harjoitteita ja jutellaan.. Nämä kaikki tapahtumat kestivät 2-3 päivää ja olivat aika hintaviakin.. En ihan tuollaista siis hakenut.
Noihin lääkemuutoksiin palatakseni, niin miehen vanhemmathan eivät oikeen tykänneet ajatuksesta. Aluksi piti olla kertomatta mutta mies sitten muutaman siiderin jälkeen kertoi kuitenkin... ja siitähän nousi kauhee meteli.. Asiahan ei heille kuulu, kaikella rakkaudella sanottuna. Mutta ymmärrän kuitenkin heidän reaktion aivan täysin.. Kyllähän noiden lääkemuutosten seuraukset ollaan nähty, niin hyvässä kuin (varsinkin) pahassa. Mutta ollaan tuntu kuitenkin niistä ajoista jo paljon pidemmälle ja tuo lääkitys on nyt ollut kauemmin käytössä eikä tarkoitus olekaan tiputtaa kaikkia lääkkeitä pois, vaan muru kerrallaan. Jos tulee oireita niin lisätään takaisin.
Pitäisi saada aika lääkärille että kuulisi vähän mitä hän on mieltä asiasta ja eipähän ole mitään kuulunut taas verikokeista, jotka pitäisi ottaa säännöllisesti, kun syö tuollaisia lääkkeitä... Eipä toimi asiat sielläkään päässä vieläkään niin kuin pitäisi.
Jonkinlainen yhteiskäynti, jonne tulisi miehen vanhemmatkin, olisi taas paikallaan. Saataisiin vähän infoa asioista ja suunnitelmia tulevaan. Miehen vanhemmatkin saisivat kenties jotain mielenrauhaa.. varsinkin anoppi hyppii seinille välillä..
Psykkekäynnit on nyt kahden viikon välein, siihen väliin mahtuu kyllä edelleenkin turhan usein niitä aikojen peruuntumisia.. Lisäksi on psykoterapia käyntejä noin kahden viikon välein. Kyllä tässä itsekin tätä menoa kohta tarvitsee jotain psykoterapiaa :D
Odotellaan nyt vastausta uudesta työtoiminta paikasta jossa mies kävi tutustumassa kolmisen viikkoa sitten. Siellä olisi jotain vähän mielekkäänpää ja haastavampaa tekemistä kuin tuolla ed. paikassa jossa hän ei oo viikkoihin käynytkään. Sitten onkin pian ne opiskeluun haut.
Näillä mennään taas ja odotellaan kevättä jo innoissaan !!






































5.1.2015

Uudenvuoden purkautuminen

No niin vuosi 2015 pärähtäny käyntiin. Täällä ei oo mikään asia muuttunu oikeen mihinkään.
Joulu oltiin mun vanhempien luona, oli oikein ihana ja perinteinen Joulu, käytiin tuossa välissä yhdessä konsertissa miehen kanssa ja sitten uusivuosi oltiinkin taas miehen porukoilla, jona aikana tulin itse tosi kipeeksi ja olin muutaman päivän melkeenpä sängyssä vaan. Onneksi oli miehen porukat auttamassa pojan hoitamisessa, ei siitä olis kotona oikeen mitään tullut.

Oon taas aika huolissani miehen voinnista. Tällä hetkellä ei oo muutamaan päivään syöny mitään, nukkuu vaan ja jos ei nuku niin möllöttää sohvalla ja jankkaa. Sanoo olevansa masentunu.
Mitä helvettiä mä teen tuon ukon kanssa?! Alkaa olemaan niinkuin keinot aika vähissä.
Ja kyllä olen miettinyt myös eroa ihan tosissaan, se vaan vaatisi aivan kamalasti järjestelyjä sekä tietysti perheen hajoittamista, toiselle paikkakunnalle muuttua ym....

Ne asiat joita mies jankkaa ei todellakaan kestä päivänvaloa. Jos kertoisin teille niistä niin saisin varmaan aikamoisen kommenttivyöryn ja paskaa niskaani, miksi olen vielä tässä? Osa on niin sairaita juttuja että itseenikin puistattaa ja oksettaa.

Mulla on välillä päiviä kun olen itse ihan totaalisen väsynyt ja loppu, tuntuu että olisin vaan joku ihmisraunio :( Olo on niin yksinäinen tämän tilanteen keskellä.

Meillä on tulossa se lomamatka reilun 3 viikon päästä. Ajattelin sen hoitaa pois alta ja koittaa nauttia siitä mahdollisimman paljon ja sen jälkeen on tehtävä oikeasti valintoja. Nimittäin näin tämä meidän elämä ei vaan voi jatkua!
On myös erittäin raskasta pitää tätä kulissia yllä kun kaikki luulee että meillä menee hyvin ja normaalisti. Miten tahtoisinkaan huutaa koko maailmalle avunhuutoni, että ei todellakaan mene hyvin, voisiko joku mahdollisesti tulla ja parantaa tuon miehen jonka kanssa yritän päivästä toiseen epätoivoisesti elää !!!!!!!



3.12.2014

Same old shit, just a different day

Olen saanut palautetta että tämä on aika erikoinen blogi ja kirjoitan vain omasta näkökulmasta asioita. Totta.. mutta kirjoitan silti välillä myös miehen sanomia asioita tänne.
Totuus on että tämä on mun blogi joka toimii itselläni terapiana, jonnekin mun on pakko nämä kaikki ajatukset laittaa pois pääkopasta :) Pyrin siihen etten liian yksityiskohtaisesti paljasta mitään, en kerro nimiä enkä paikkakuntia, jos joku kuitenkin meidät tunnistaa niin ei sekään maailmanloppu ole. Mies on kertonut sairaudestaan aika suoraan kaikille, ei häpeile asiaa enkä häpeä minäkään, miksi edes pitäisi? Tahdon uudelleen kertoa että hän tietää blogista, ei ole lukenut tätä mutta saa lukea vapaasti joku päivä jos tahtoo. Me puhumme kotona aivan avoimesti näistä samoista asioista mitä tänne kirjoitan.

Mitään kovin kummoista ei meille ole nyt tapahtunut. Täällä on ollut tälläistä samaa tasaista arkea, kai oikeastaan ihan hyväkin. Mies jankkaa kyllä asioita edelleen ja vieläpä jonkin verran pahemmin kuin aiemmin. Vuorokausirytmi on edelleen aika huonolla tolalla.
Tänään oltiin psykkellä koko perhe pitkästä aikaa, miehen psykke vaihtuukin nyt vuoden alussa :( Masentaa kun pitää kertoa koko historiikki tälle uudelle ihmiselle ihan alusta asti, huoh...
Psykke kuvaili hyvin miehelle tänhetkistä eloa, ''kaivat nyt itselles koko ajan vain syvempää ja syvempää kuoppaa, kohta huomaat että tikapuut ei riitä enää ylös nousemiseen'' Näinhän se on. On poistuttava sieltä mukavuusalueelta ja oikeasti tehtävä muutoksia ihan itse, koska kukaan ei niitä hänen puolestaan pysty tekemään. Puhuttiin myös että aloittaa psykoterapian tuohon jankkaamiseen, eli asioiden toisteluun.. Koska tällä hetkellä se kuormittaa ylivoimaisesti eniten meidän arkea.
Opiskelusta puhuimme myös. Mietitään nyt aivan tosissaan että mies aloittaisi jonkin opiskelun, hän saisi siltä koko ajalta kuntoutusrahaa, joka on paljon opintotukea suurempi määrä, joten pärjäisimme varmasti myös taloudellisesti hyvin. Oon sitä mieltä että jos hän saisi mieleistä tekemistä, kunnollisen ja säännöllisen päivärytmin ja sitä kautta myös normaalit ruoka-ajat niin kuntoutuisi paljon nopeammin ja jankkaaminenkin vähenisi varmasti. Nyt pitää vaan pitää peukkuja että hän itse kiinnostuisi hakemaan kouluun ja pääsisi.
11.12 miehellä onkin sitten lääkäriaika jonne minä menen mukana. Siellä on psykke, lääkäri, toimintaterapeutti ja sitten se mies joka hoitaa noita työllistymis juttuja. Innolla odotan mitä siellä puhutaan, ainakin lääkevähennyksistä olisi tarkoitus puhua ja sitten tuosta opiskelusta.
Tänään juuri mietin että onko sittenkään fiksua edes aloittaa mitään lääkkeitä vähentää.. Tässä on Joulu tulossa ja sen jälkeen se meidän etelänmatka. Pelottaa oikeasti se millaiseksi hän tällä kertaa muuttuu, viimeksihän me lähdettiin pojan kanssa viikoksi pois täältä kun tilanne meni aivan mahdottomaksi. En ainakaan halua että Joulu menee sen vuoksi pilalle. Hänen vointikin on nyt ihan ok jos vertaa vaikka siihen minkälainen se oli vuosi takaperin.. Joten hyvä näin kuitenkin :)

Itse oon tässä ollut ehkä jollaintapaa energisempi. Saattaa olla syy siinä että oon nyt ruvennu ottamaan joka päivä d-vitamiinia 100mikrog. päivässä. Ennen otin vaan sillointällöin (pienemmän annoksen) kun muistin mutta nyt ne on tuolla keittiön pöydällä niin muistaa ottaa. Voin kyllä suositella kaikille, varsinkin talviaikaan. Kyllä huomaa muutamassa viikossa jo omassa olossa ainakin muutoksen! Oon itse sellainen ihminen että monesti tähän aikaan saatan masentua enkä halua liikkuu kodin ulkopuolella kovin paljon, mutta nyt ainakin on jaksanut lähtee ihan reippaasti ulos. Vaikka silti on välillä hankala nousta aamulla ylös, osaksi omaa tyhmyyttä kun pitää valvoa yömyöhään asti. Nautin vaan tästä ilta/yö ajasta kun poika nukkuu, mies nukkuu.. saa olla aivan omassa rauhassa.

Kerroinko jo että siellä pään kuvauksissa ei ilmennyt mitään? No siis kaikki siltä osin ok.
Palaillaan taas asiaan myöhemmin! Ja hei heittäkää ihmeessä viestii jos jokin asia askarruttaa tai muuten haluaa antaa blogista palautetta, kaikki palaute otetaan vastaan ;)
















6.11.2014

Vauvastamme kasvoi taapero

Vuosi sitten tähän aikaan kun kirjoitusta aloitan, odottelin vuoroani sektioon, sinä päivänä tehtiin niitä kolme ja olin muistaakseni viimeinen, poika syntyi klo. 12.28 <3
Tämä vuosi on ollut täynnä rakkautta ja iloa mutta myös pettymyksiä ja murhetta. Kaikki nuo kuuluu elämään. Silti vuosi on ollut tähänastisen elämäni onnellisin. Olen itsekin muuttunut aika paljon ihmisenä tämän vuoden aikana.. Paljon se antaa mutta myös paljon se ottaa.
En enää voi nukkua aamuisin niin pitkään kuin vaan mieli tekee, en voi lähteä ulos silloin kuin itseäni huvittaa, aina pitää miettiä ensin lapsen tarpeet ja ottaa hänet huomioon.
Tuo meidän pieni ihme kasvaa ja oppii joka päivä. Maailman ihaninta on myöskin saada halauksia häneltä. Hän on hyvin herkkä, perinyt varmasti sen isältään, mutta myös oikein temperamenttinen ja oman tahdon omaava (jonka taas perinyt minulta). Hassua huomata hänen kasvaessaan näitä luonteenpiirteitä joita löytyy myös minussa sekä miehessä. Aika näyttää millainen ihminen hänestä lopulta muokkaantuu.
Olen joka päivä kiitollinen tuosta pienestä lapsesta jonka me olemme saaneet. En edes pysty sanoin kuvailemaan sitä onnen ja kiitollisuuden määrää jota tunnen.
Lauantaina sitten juhlitaan paremmin tätä päivää ja poika saa availla paketteja.
Kyllä se niin kummalliselta edelleen tuntuu, minä olen äiti. Olen äiti jo vuoden vanhalle pojalle, taaperolle. Melkein päivittäin katson häntä ja ihmettelen, tuossa on todella poika, minun oma pieni poika. Kyllä elämä on ihmeellistä... :)

3.11.2014

Valitusta valitusta..

Kylläpä taas ottaa päähän!! Mikäpä muukaan kun miehen laiskuus.... Oltiin tuossa viikonloppuna hänen vanhempiensa luona ja sanoin  jo sinne mentäessä että mennään sitten sillä ehdolla että hän myös osallistuu siellä pojan hoitoon eikä vaan röhnötä sohvalla ja nuku puoleenpäivään.
No hoitihan hän poikaa, mutta vaan sillon kun minä häntä siihen pyysin/käskin. Eikä oikeen muuta siellä tehnyt kun makasi sohvalla. Voi helvetin helvetti.... lääkkeetkö ne tekee noin saamattomaksi ja laiskaksi? Eipä ainakaan ennen sairautta ole tuollainen ollut.
Tänäänkin sain hänet ylös heiluttelemalla kylmää vesilasia pään päällä, ja mitä tekee hän? Siirtyy sohvalle makaamaan. Kävi verikokeissa aamulla ja nyt nukkuu taas sohvalla. MUA OTTAA NIIN PALJON PÄÄHÄN! Kotonakin olis vaikka mitä tekemistä. Mielestäni, jos ei käy töissä niin ainakin tekee kotitöitä ja hoitaa poikaa(ja huom! omatoimisesti.). Onko se liikaa vaadittu?

Oltiin viime viikolla kipeänä pojan kanssa, kauhea flunssa tuli molemmille ja pojalla oli kuumettakin, ekaa kertaa elämässään. Olin tietty itse todella väsynyt kun kipeänä hoidin poikaa, tein kotityöt ja vielä olisi pitänyt jaksaa leikkiäkin hänen kanssaan päivällä kun ensin oli yöllä monta tuntia valvonut hänen kanssaan.
Yksi yö mies sitten otti pojan viereensä sohvalle että sain nukuttua kun ei mulla enää voimat riittäneet pysyy itse hereillä.
Kumma että jaksamista ei löydy pojan kanssa touhuamiseen ja kotitöihin mutta juhlimiseen kyllä. Oli kolme päivää perätysten viime viikolla ulkona kavereiden kanssa. Joo noi lääkkeet ja viina ei sovi yhteen ja siitä on hänelle sanottu monen monta kertaa mutta minkäs teet?

Tässä pitäis sitten alkaa tekemään suursiivosta kotiin ja leipomaan loppuviikosta. Lauantaina pidetään pojan 1v synttärit :) Hänellä on siis virallinen synttäripäivä kolmen päivän päästä!!!!
Missä välissä mun pieni vauva on kasvanut taaperoksi? :( Mulla on ihan oikeasti aika surullinen olo.. miksi ajan pitää mennä näin nopeasti? Viikot vaan vierii ja koko ajan on viikonloppu... en kestä.
On toki kivaa seurata hänen kehitystään ja muutenkin tekemistä keksitään koko ajan enemmän mitä vanhemmaksi hän tulee, mutta silti hirvittää miten nopeasti hän kasvaa isoksi pojaksi.
Onneksi on riippuvainen äidistä viel pitkän pitkän aikaa :) ja isästä myös.
Mies tuossa yksi päivä jo toppuutteli mua kun olen nyt myynyt kamalasti vauvatavaraa pois, että säästä nyt jotakin toiselle lapsellekin, sanoi siihen peräään vielä että aletaanko jo hommaamaan uutta lasta. Kyseli viikonloppunakin vanhemmiltaan, että kumpaa toivoisivat seuraavaksi lapsenlapseksi, tyttöä vai poikaa? Joo... eipä taideta ihan lähivuosina vielä ryhtyy tuumasta toimeen...
Haluaisin kyllä lapset pienellä ikäerolla mutta haluan myös että mies on terveempi toisen lapsen syntyessä. Tottakai pelottaa myös mahdollinen psykoosin uusiutuminen jos ja kun saamme toisen lapsen. Haluan ainakin että hänen lääkitystä on vähennetty ihan minimiin ennenkuin voin alkaa edes miettimään asiaa.

Mies aloitti nyt siellä työpajalla, se on kaksi kertaa viikossa ja hän nyt siis kaksi kertaa jo käynyt siellä. Päivät on neljä tuntisia. Edelleen olen sitä mieltä että se ei ole hänen paikkansa.. Saisi ainakin olla usemman kerran viikossa. Itsekin sanoo että on paljon parempi vointisempi kuin ne muut siellä, eikä niiden kanssa pysty oikein keskustelemaankaan. No onpa jotain tekemistä edes ja onhan tuo nyt ihan tilapäinen juttu vaan. Hänellä on tuon lisäksi toinen viritelmä meneillään, mistä ollaan molemmat aika innoissaan, mutta siitä voin kertoo sitten myöhemmin ;)
Ei ole kehuminen tuota psykiatrista hoitoa täälläpäin. Kokoajan edelleen aikoja perutaan, annetaan vääriä aikoja ja muuten sössitään asioita. Itse saadaan kysellä milloin verikokeet otetaan (ne pitäisi ottaa lääkityksen vuoksi säännöllisesti..). Ja kun viimeksi jälleen kerran psyk.aika oltiin peruttu ja sanottu että uusi aika tulee postissa, no ei siinä mennytkään kuin muutama viikko kun psykke tänään vihdoin ja viimein soitti aikaa. Ihme toimintaa... Päänkuvauksesta ei myöskään ole tullut minkäänlaista tietoa meille kun noiden aikojen kanssa ovat möhlineet jatkuvasti.
Päänkuvaus meni siis oikein hyvin. Oltiin siellä koko konkkaronkka, miehen vanhempia myöden. Poika jaksoi olla odotushuoneessa leikkimässä hienosti ja sai yhdeltä ihanalta hoitajalta sellainen puisen autonkin ihan omaksi :)
Mies veti rauhoittavat naamaan ja meni kuvaukseen. Oli kuulemma ollut todella ahdistavaa eikä mene enää ikinä sellaiseen. No tulipahan käytyä, mutta tosiaan, tuskin sieltä on mitään löytynyt kun ei meille ole minkäänlaista tietoa ole tullut.